Artun tarina

Viikonloppu kuluikin surullisimmissa merkeissä kuin suunnittelin. Vielä ei ole tapahtunut mitään sen erikoisempaa, mutta ensi viikko painaa jo nyt ajatuksia.

Ollaan seurattu jo viikko Artturi-kissaa kuinka se on kuihtunut todella nopeasti normaalista iloisesta, lähes aina nälkäisestä kissasta ympärivuorokautisesti nukkuvaan, voimattomaan kissaan jolle ei maistu enää ruoka kunnolla. Vielä joulupäivinä se oli aivan kunnossa, mutta tämä viikko on ollut yhtä tuskaa katsoa.Vaikkakin olen pelännyt tätä jo kuukauden tai pari. Kotiin tullessa saa aina olla peloissaan että löytäisi Artun kuolleena.

Arttu tuli meille vuonna -99 kun Joona syntyi joten se täyttäisi tänä keväänä 14 vuotta.

Artulle todettiin kolme tai neljä vuotta sitten virtsakiviä jolloin Joensuun lääkäri totesi että Arttu kuolee jos sitä ei leikata. Noin pienen eläimen leikkaamisella on aina riskinsä, joten päädyimme käytään vielä Outokummussa toisella lääkärillä, joka kuitenkin ehdotti lääkäristä saatavaa ruokaa hoidoksi.
Virtsakivistä päästiin ja Arttu toipui.

Kaksi vuotta sitten Arttu alkoi saamaan ihmeellisiä tokkurointi kohtauksia jolloin se alkoi aivan yht äkillisesti hoiperrella. Tällä kertaa asiat oli vakavammin. Artun maksa-arvot olivat 800, joka on kymmen kertainen normaaleihin arvoihin verrattuna. Suuret arvot viittasivat että kyseessä olisi jonkinlainen myrkytys. Arttu olisi voinut saada myrkytyksen esimerkiksi rotanmyrkystä, mutta me elämme taajamalla ja kaikki kissat ovat sisäkissoja joten tämä ajatus hylättiin.

Lääkäri totesi ettei tällä kertaa voida tehdä mitään. Maksasiirto voisi auttaa, mutta jälleen kerran siinä olisi omat riskinsä näin pienen eläimen kanssa, ja joka vielä maatiasikissa. Voisimme katsoa alkaisiko kohtaukset loppua, vai alkaisiko Artulla olemaan tuskia ja se lopetettaisiin. Kohtaukset loppuivat ja Arttu sai jälleen lisäaikaa elämäänsä.

Maksa-arvojen nousun jälkeen 7-kiloinen Arttu on laihtunut enää pari kiloiseksi ja on enää luuta ja nahkaa. Tosin laihtuminen antoi Artulle vain lisää puhtia kun jaksoi jälleen juosta ja pomppia paljon paremmin. Ainoastaan tämä viikko on ollut sellainen, ettei kenenkään ole tarvinnut olla huitomassa Arttua pois pöydiltä.

Huomasin Artun kuihtumisen siitä, kun se ei enää naukunut ollenkaan kun annoimme kissoille ruokaa. Tätä seurasi se, ettei se enää hyppinyt pöydillä tai roikkunut vaatteissa ruokaa halutessaan tai tullut ovelle meidän tullessa sisälle. Viimeiset neljä päivää Arttu on vain nukkunut rauhallisissa paikoissa - kuten saunassa ja äitin ja iskän sängyn alla - ja syönyt todella niukasti. Välillä se ei jaksa edes tulla syömään vaan se saatetaan kantaa ruokakupille että söisi edes vähän.

Asia on jo mietityttänyt pari päivää, ja tänään äiti antoi vahvistuksen asialle. Jos Artun tila ei lähde kohentumaan, on parempi viedä Arttu lääkärin piikille. Vaikka en haluaisi luopua Artusta - joka on ollut meillä jo lähes koko elämäni - on parempi että Arttu pääsee tuskistaan. En halua nähdä Arttun menevän enää yhtään huonompaan kuntoon. Tällä kertaa Arttu taitaa viimein lähteä.



 Jo nyt olen onnistunut itkemään melko reippaasti jo tätä kirjoittaessa, mutta voi olla että ensiviikko tulee olemaan pahempi.